Näköjään tein sen taas - innostuin jostain uudesta. Tällä kertaa kyse on juoksusta - paljain jaloin.
En ole koskaan ymmärtänyt lenkkeilyä. Huvikseni juoksentelin pienempänä ja yleensä siksi että koiria piti viedä pihalle narun kanssa. Yhden luokkakaverin isä kävi lenkillä ja tämä luokkakaveri siten myös. Muista en tiedä, vaikka oletankin jalkapalloilijoiden moista harrastaneen.
Metsän keskellä asuneena liikunta oli kuitenkin mukana elämässä enemmän kuin nykyhetkenä. Erityisesti tuli puissa kiipeiltyä ja kipitettyä ilman kenkiä. Oli minulla sellaiset hirvittävän ohutpohjaiset kengät, joiden pohjista tuntuivat kaikki läpi. Harrastin suunnistusta, joten siinä mielessä tuli metsässä ravattua, mutta en minä ikinä lenkillä käynyt.
Vuosi tai pari sitten päätin yrittää ymmärtää tätä lenkkeilyhullutusta. Toimistotyö rassasi, äiti-ihmisenä tarvitsin omaa aikaa ja kun kuulemma lenkkeillessä mieli saa levätä niin minä päätin kokeilla. Löysin juoksuohjelman nimeltään C25K (Couch to 5k) ja sen tahdissa sitten aloittelin juosten aikaa vastaan.
Ohjelman jälkeen minä sitten kykenin juoksemaan 30 minuuttia, mutta matka jäi jonnekkin neljän ja viiden kilometrin väliin. Vauhtini oli todella hidas, mutten ajatellut sen olevan huono asia. Jalat kuitenkin kipeytyivät ja minä syytin kenkiä. Samat kengät ovat sitten seuranneet suunnistuksessakin - tosin enemmän on kävelyvauhtia menty silloin.
Ihan muutamaan otteeseen muistan löytäneeni sen zen-fiiliksen, jota lähdin etsimään. Jotain kuitenkin puuttui ja viimeistään siinä vaiheessa kun minulle kerrotaan kaikenmaailman ylipronaatioista ja muista totesin tämän olevan aivan liian tieteellistä minun makuuni. Juoksemisen kuuluu minun mielessäni olla helppoa ja huoletonta. Sen kuului nimenomaan poistaa stressiä - ei lisätä sitä.
Muutaman mutkan kautta sitten törmäsin tähän paljasjalkatouhuun. Työkaveri toimistolla oli lukenut Born to Run - nimistä kirjaa ja käveli nyt käytävillä hassut kengät jalassa. Huomasin (oikeastaan mieheni tuon osoitti) myös, että poikani askellus oli paljasjalkamielessä suorastaan oikeaoppinen niin nopeuden kuin painonasettelun osalta. Ja kun tuo alle kouluikäinen on parissa muussakin asiassa opettanut toimillaan minulle kuinka asioita tehdään luonnollisesti oikein kun ei vielä olla opittu huonoille tavoille, niin päätin että tässä on oltava jotain takana.
Huono puoli on siinä, että kun minä päätän, niin sitten saatetaan hypätä suoraan syvään veteen sen kummemmin miettimättä ja niin saattaa käydä tälläkin kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Penni ajatuksistasi :)